EtnoSalo ry.

Salon seudun monikulttuurisuuden asialla

Taiteiden Yä 29.8.2024, Salo

Uutta tulossa 2024:

Kansainvälinen Kulttuurivaihto

Kuinka kaikki alkoi?

Ensimmäinen, EtnoSalo Festival, pärähti käyntiin perjantaina 5. elokuuta 2016 Vuohensaaressa. Tanssilavan ja teatterin valloittaneet monikulttuuriset rytmit kokosivat yhteen kantaväestön, Salon seudulla asuvat ulkomaalaiset ja kaupunkiin tutustuvat turistit.

EtnoSalo Festival 2016 syntyi vahvassa yhteistyössä Halikon Musiikkiyhdistyksen kanssa. Idean isä, vuonna 2008 Beninistä Suomeen saapunut Gildas Houessou, on opettanut salonseutulaisille jo vuosia afrikkalaista rummunsoittoa. Gildasille ajatus festivaalin järjestämisestä syntyi pari vuotta sitten, kun hän halusi luoda jotain ihan uudenlaista ja kiinnostavaa - ja toteuttaa samalla Salossa eri puolilta maailmaa tulevia ihmisiä yhdistävän tapahtuman.

Heti ensimmäisen EtnoSalo Festivaalin jälkeen syntyi EtnoSalo ry perustajajäseninään Gildas Houessou, Liisa Käiväräinen ja Sanna Jousi.